Esittely
Rakkaus tähän valloittavaan rotuun syttyi, kun perheemme hankki ensimmäisen tiibetinspanielin vuonna -81. Saffron Rampart "Bella" muutti meille Kuopiosta Pirkko Linnuksen hoivista.
Bellan seuraksi hankittiin muutaman vuoden kuluttua Shih Tsu uros Pepi.Suureksi suruksemme jouduimme luopumaan rakkaista koiristamme pikkuveljeni allergian vuoksi. Tällöin päätin,
että jonain päivänä jaan elämäni useamman tiibetinspanielin kanssa.
Miia ja Bella
Tänä päivänä suuri haaveni on toteutunut. Olen onnekseni saanut maailman ihanimmat ja rakkaimmat tipsut. Vuonna 2000
meille muutti musta pieni, vilkas koheltaja neiti Tuuling Cions Hoshay "Windy". Windy on antanut vahvan pohjan kasvatustyölleni. Windy nauttii tänä päivänä
mukavaa eläkeläisrouvan elämää laumansa johtajana :-)
Myy (copyright:Y@su)
Toinen merkittävä kantanarttu muutti meille vuonna 2002, Fin & Dk Mva Ingefals Lilla My.
Myy on mitä persoonallisin ja ihanin tipsu. Myystä voisi sanoa, että se on "yksi elämäni koirista ", tällaista suurta persoonaa on vaikea löytää uudelleen...
paitsi hänen lapsistaan.
Se on periyttänyt persoonallista luonnettaan vahvasti myös jälkikasvulleen. Tällä hetkellä kotiin on jäänyt sen valloittava
poika ,Kans Pohj Fin S & Dk Mva Hoswin Lilla Obelix.Obelix on emänsä tavoin ja jos ei hiukan enemmänkin "suuri persoona", jollaisen tapaa vain kerran elämässään.
Cofi metsäretkellä (copyright:Hoswin Kennel)
Fin Mva Ingefals Cream Coffee muutti meille myös vuonna 2002. Cofin kanssa kierrettiin Suomea ristiin ja rastiin, kunnes muotovalion arvo oli valmis.
Tämän jälkeen näyttelyt ovat jääneet Cofin osalta, koska Herra pitää mielummin laiskottelusta ja omalla pihalla vapaana juoksentelusta :-) Cofi on höpsö, pörinämies :-D
Osa jalostuskoiristani asuu sijoitus/yhteisomistuskodeissa. Tällä tavoin saan riittävän laajan pohjan jalostustyöllemme.
Olen ollut onnekas saadessani vastuuntuntoiset ja mukavat sijoitusperheet.Suurkiitos sijoitusperheille hyvästä yhteistyöstä !
Muistorikkaimpia hetkiä ovat olleet ensimmäisten Hoswin pentujen syntymät sekä näyttelypuolella
koetut onnistumiset etenkin Kans Pohj Fin S Dk Mva Hoswin Lilla Obelixin kanssa. Vuonna 2004 Obelix kilpaili Kuopiossa järjestetyssä Tiibetinspanieleiden
Erikoisnäyttelyssä junioriluokassa sijoittuen hienosti Paras Uros-2 saaden ensimmäisen Serttinsä. Varmasti tämän hetken rakkain muisto
menestyksestä on ensimmäisen Hoswin-valion valmistuminen. Obelix tietenkin kantaa ylpeänä tätä kruunua ;-) Seinäjoen kaikkien rotujen näyttelyssä
23.10.2005 Tuomarina toimi Zeev Trainin, joka piti tästä juuri kaksi vuotta täyttäneestä herrasta niin paljon, että sijoitti sen Rotunsa Parhaaksi,
jolloin Obelix valmistui Suomen Muotovalioksi ja upea päätös hienolle päivälle koettiin vielä ryhmäkilpailussa, tuloksena RYP-2!!! Ryhmätuomarina
oli Tarmo Viirtelä. Obelix on myös useissa muissa näyttelyissä sijoittunut upeasti ryhmissä, mikä on tiibetinspanielille aina iloinen asia.
2005 Vuonna Obelixista tuli Ruotsin muotovalio ja 2006 kesällä Tanskan Muotovalio. 23.11.2006 Hoswin Lilla Obelixille myönnettiin
Kansainvälisen Muotovalion arvo ja 30.11.2006 Pohjoismaiden Muotovalion arvo.
Obelixin poika Hoswin Asterix oli vuonna 2006 Menestynein tiibetinspanieli pentu.
Vuonna 2007 Hoswin Lord Of Luxury oli Vuoden menestynein Urospentu & VSP-pentu.
Menestys näyttelykehissä ei ole tärkeintä. Tärkeintä on, että jokainen kasvattini omistaja on tyytyväinen omaan koiraansa,
olipa se sohvachampion tai harrastuskoira.
|
|
|
|
|
|
|
|